Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 


LUKU 4/9

-Mitä toi meinaa?! huudahti Riikka minulle. Olin turta, ja makasin lattialla melkein aivokuolleena. Sydämmeni sykki edelleen kuin viimeistä päivää, mutta silti niin tahmean tuntuisesti. Tuntui kuin veri olisi juossut suonissani valon nopeudella. Vaikeaa kuvitella, ja miettiä miltä se tuntui, kun en ollut ikinä tuntenut sammallaista poltetta. Polte tuntui niin aidosti, niin syvällä ruumiissani, ettei sinne mikään ylettänyt. Jonnekkin arkaan paikkaan se tuntui eniten. Sydämmeen. -En tiedä, menetkö kauemmas, sain hengästyneenä sanotuksi vastauksen Riikalle. Riikan ilme oli näkemisen arvoinen. Hän oli kalpea kuin vitivalkoinen lumi, mutta silti niin punainen kuin suonissamme virtaava veri. Tuntui että lopulle ei olisi loppua. Tuntuu kuin juoksisi juoksemistaan, jopa juostua päästyään. Jalkani olivat elottomat, kuin ryömin lattialta ylös. Horjahtelin oikealle päin pari kertaa, ja sen jälkeen läsähdin takanani olevalle sohvalle. Nostin katseeni kattoon, ja hengähdin syvään. Riikka istui viereeni ja otti kiinni kädestäni. -Mikä sinua vaivaa? Mikä oli tuo kohtaus, en ole ikinä nähnyt sinua tuollaisena, sanoi Riikka äkkiä, kuulosti että hänellä olisi kiire jonnekin, esimerkiksi vessaan. -En tiedä, verenpaine taisi nousta liian äkkiä, vastasin, vaikka tiesin sisimmässäni, että se ei ollut totta. Ei todellakaan.

Nousin pois pyörän selästä kotipihassamme. Pihamme oli paljon pienempi, kuin Riikan. En ole sellainen ihminen joka vertaa itseensä, tai omistamiaan asioita muihin. Minun mielestäni se on tyhmää. Ihmisten pitää olla onnellisia siitä, mitä heillä on. Joillain ei ole mitään. -Hei äiti! Huudahtin ovelta kun astuin sisään. Nenääni tunkeutui ihana ruuantuoksu. Äiti se siellä pihvejä paistellee, ja keittoo maistellee... -Hei Hannele! Äitini kirkui ''kauniisti'' takaisin minulle, ja asteli samantien luokseni. Hän selvästi näki että en ollut kunnossa, ja jäi katsomaan perääni kun astelin portaita ylös yläkertaan. Istahdin koulupöytäni eteen, ja otin läppärini pöytäni laatikosta. Silitin koneen kantta murtosekunnin, ja aukaisin sen varovasti. Teki nyt vain mieli tehdä kaiken varalta kaikesta mukavaa. Nyt minulla oli sellainen olo, että voisi tapahtua mitä vain. Se poika... Justin Bieber... En ollut IKINÄ, en todellaakaan ikinä kuullut hänestä, ja miten olisin voinut tietää että kaksipäivää sitten ollut uneni olisi voinut johtaa tähän. Olin turta. Klikkasin itseni omalle käyttäjälleni, ja aukaisin netin. Minun oli pakko saada tietää lisää tästä nuoresta pojasta. Laitoin googleen, hitaasti, mutta sulavasti kirjaimet yksitellen...J....u...s...t...i...n. Hengähdin hiljaa, ja jatkoin. ...B...i...e...b...e...r. Painoin nopeasti mutta varmasti enteriä, ja googleen avautui monia sivuja. Keskustelu foorumeita, youtube videoita, kuvat... Siirsin hiiren kuvien kohdale ja painoin vasenta hiiren näppäintä. Sydämmeni syke nopeutui hitaasti, mutta syke oli nopea. Hätkähdin. Taas alkoi sammainen tunne kuin Riikan luona. Tuntui kuin maailma olisi kääntynyt väärinpäin. Sitten huomasin että olin kääntänyt katseeni pois ruudusta, ja huomasin sen myös, että miten vaikeaa oli kääntää katseeni takaisin. Sydämmen nopea syke jatkui yhtä soittoa. Mikä minua vaivaa?


 

  Justin's                         

               

                                  

  

©2017 JUSTIN BIEBER'S UNOFFICIAL FAN SITE - suntuubi.com