Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 


LUKU 5/9

Sain käännettyä katseeni hädintuskin takaisin ruutuun. Se oli erittäin vaikeaa. Tuntui kuin tuhannen norsun lauma olisi juossut aivosolujeni yli, ja näin en voinut keskittyä asioihin. Lätkäisin itseäni poskelle. Joo...Niinkuin sanoin...teen kaikesta mukavaa...    *Kop kop* kuului oveltani. Säikähdyksissäni painaisin googlen pois, ja käännyin ovelleni päin. Äitini astui huoneeseen hiljaisin askelin, huolestuneen näköisenä. -Oletko kunnossa, Hannele? kysyi äitini varovasti ja istahti sängylleni vastapäätäni. -Kyllä, olen aivan kunnossa. Ei voisi olla paremmin...keksin pikaisen lauseen, ja katsoin äitiäni silmiin. Äitini nosti katseen kattoon, ja huokaisi. -Tapahtuiko Riikan kanssa jotain epämukavaa? hän laski katseensa katosta ja katsoi minua myös silmiin. -Eiii, Riikka on mukava, kaaduin vain heillä ja taisin saada pienen aivotärähdyksen, ei pahempaa...-VOI HANNELE, sattuiko sinuun? Oletko nyt kunnossa? Pitääkö lähteä kyssillä käymään? äitini kyseli nopeasti mutta huolestuneena. Hänen silmänsä suurenivat kuin vesimelonit. En voinut kuunnella äitiäni. Kuuntelin vain ajatuksieni hiljaista kopinaa, en äitiäni. Äitini huomatessaan, etten kuuntele, poistui hiljaisin askelin pois huoneestani. Onneksi oli ilta, sillä minua väsytti. Voisin mennä nukkumaan. Hurjaa ajatella mitä minulle oli tapahtunut päivän sisällä. Mutta en tiennyt, että kaikki jatkui vielä.

Heräsin aamulla syvään hengähdykseen, rauhalliseen hengähdykseen. En saanut yöllä unta. Tai, oikeastaan sain, mutta en vaipunut syvään horrokseen, niinkuin aian yleensä teen. Oikeastaan rakastan nukkumista. Vain unien ja mielialojen vaihtelu häiritsee. Suljin silmäni ja ristin käteni yhteen. Kiitin: En nähnyt unia. Horjahtelin alakertaan rappusia pitkin, ja kuulin kuinka kahvipannu särisi keittiössä. Kolinan puolesta ajattelin että äitini säätää kaukosäätimen kanssa olohuoneessa, yrittäessään vaihtaa TV-kanavaa. Useasti talossamme kuului erittäin useita eriääniä. Rapinaa, kolinaa, naksahduksia rappusista. Ilmanlämpöpumppumme lämmitti puisia rappusia aina puhaltaessaan lämmintä ilmaa. Onneksi pian olisi kesä, ei tarvitsisi enää kestää viileää ilmaa. Rakastan kesää. Sitä kaipaan joka päivä talvellakin. Talvi menee vain kesää odotellessa, kun en elä hetkessä. Silloin vain istun tyhjänpanttina, ja ajattelen ''sieltä se vielä joskus tulee..''. Joskus.. Se on niin pitkä aika. Välillä ihmiset väittävät haluavansa elää ikuisesti. Ikuisuus.. Se on pitkä aika...

-Huomenta äiti. säpsähdin ja heilautin kättäni äidilleni astuessani olohuoneeseen. Arvasin, äidilläni oli juttukesken kaukosäätimen kanssa. -Ai, hei Hannele, hän vastasi. Hän kutsui minua aina nimeltä. Hannele sitä ja tätä.. Ei sitä voi käsittää, kuinka paljon vanhemmat hössöttävät. Samassa mieleeni syöksyi Justin. Se nuori poika. Samassa vartaloni valtasi taas se sama ja tuttu tunne.

Otin pöydästä kiinni, että pysyisin pystyssä. Äitini käänsi katseensa minuun kaukosäätimestä, ja keikautti päänsä oikealle puolelle hämmentyneen näköisenä. Hänen katseensa kysyi jotain, en vain tiedä mitä. Vatsaani kouristi, päätäni särki, tuntui kuin perhoset mahassani eivät lopettaisi pyörimistä. Mielessäni hoin ''lopeta, lopeta''. Tämä tuntui erittäin tuskalliselta, mutta silti hyvältä. Ihanteellista oli se, että unohdin kaikki muut huolet sinä hetkenä. Ajattelin vain syvästi tätä nuorta poikaa, jossa oli jotain sellaista mikä saa pääni sekaisin. Mutta mitä? En ole ikinä, IKINÄ, kuullut enempää tästä pojasta, kuin vain nimen, ja äänen. Hänen äänensä.. Jotain niin ihaanteellista, mitä ei voi selittää. Mutta vielä enemmän selittämisen arvoista oli se, että en ollut kiinnostunut tästä pojasta. Otin kiinni mahastani, ja käännyin takaisin keittiöön päin. Tunsin äitini painostavan katseen niskassani. Yksikin askel oli tuskallista. Päätäni puristi kuin tiukka kuminauha. Sain otettua askeleita eteenpäin, ja pääsin lähtemään yläkertaan. Astuin jokaisen portaan hiljalleen. Ensimmäinen...Toinen...Kolmas... Tuntui että ne jatkuisivat ikuisesti. Samassa teki mieli kiljua. Adrenaliinia syöksyi suoniini kuin piikillä. Se toi mukanaan jännitystä, kipua, ja hyväätunnetta. Sitä on erittäin vaikeaa selittää. Silmäni suurenivat. Juoksin omaan huoneeseeni, ja aukaisin tietokoneen. Pakkohan minun oli tehdä jotain. Tietokoneessa oli jotain vetovoimaa. YouTubessa oli jotain vetovoimaa. Justin Bieberissä oli jotain, jotain vetovoimaa. Tuntui kuin iso, ISO ankkuri olisi vetänyt minut mukanaan meren pohjaan, enkä voisi pistellä sille vastaan. Se vain veti, veti vetämistään. Lisäsin pian nettihakuun Youtuben. Sivu avautui hitaasti. Pääni puristus helleni aina, kun pääsin lähemmäs päämäärääni. Laitoin hakuun pian, Justin Bieber, ja samassa löysin paljon, paljon videoita hänestä. Aukaisin heti ensimmäisen. ''Justin Bieber singin with you''. Video latasi lataamistaan. Hikeä valui otsaani pitkin. Aivan kuin minulla olisi kuumetta.

Hiljenin. Kuulin sen. Hänen äänensä. Kaikki kipu, puristus, perhoset...Hävisivät.


 

  Justin's                         

               

                                  

  

©2017 JUSTIN BIEBER'S UNOFFICIAL FAN SITE - suntuubi.com